Länsirannikon liikenneyhteydet yhteistyöllä kuntoon

12.5.2017


Satakunnan ja Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten yhteinen julkilausuma

Länsirannikon liikenneyhteydet yhteistyöllä kuntoon

Lounais-Suomi on yksi Suomen tärkeimmistä teollisuuden keskittymistä ja merkittävä vientialue. Täällä on tuottavaa ja kehittyvää, monipuolista kotimaista ja kansainvälistä teollisuutta. Alueen tuotanto on voimakkaassa kasvussa ja positiivista kehitystä on tuettava jatkossakin. Positiivinen rakennemuutos on tuonut tullessaan paljon uusia työpaikkoja ja myös vanhoja on saatu säilytettyä.

Meri- ja autoteollisuuden merkittävät tilauskannat tarkoittavat koko ajan kasvavaa tavara- että henkilöliikenne valtatie 8:lla. Koska raideyhteyttä ei ole, tieverkosto on pikaisesti saatava kuntoon. Lisäksi liikenteen siirtäminen raiteille Turun ja Uudenkaupungin välillä kannattaisi toteuttaa sähköistämällä ratayhteys. Turun ja Porin valtatieyhteyden jatkoparantaminen yhdessä Turun ja Uudenkaupungin välisen radan sähköistämisen kanssa palvelisi sekä elinkeinoelämän, että henkilöliikenteen tarpeita. Lisäksi Satakunnassa pitäisi palauttaa toimintaan Rauma – Kokemäen henkilöliikenteen raideyhteys.

Varsinais-Suomen ja Satakunnan Kokoomusnaiset edellyttävät, että maakunnat ja puolueet ryhtyvät ripeästi ajamaan yhteyksien parantamista Länsirannikolla. Vain yhdessä tulevaisuuteen katsomalla säilytämme elinvoimaisuutemme koko rannikon mitalla.

 

Lisätiedot:

Marju Sjösten
Satakunnan Kokoomusnaisten puheenjohtaja
044 3270 358

 

Satu Koskinen
Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten puheenjohtaja
044 9895 030